16.12.2020 Puumursketuotannon uranuurtaja ja Destaclean Oy:n perustaja, Matti Hallinen, päättää työnsä yhtiössä

Posted on Posted in Ajankohtaista

Puumursketuotannon uranuurtaja ja Destaclean Oy:n perustaja, Matti Hallinen, päättää työnsä yhtiössä

Reino Partanen ja Matti Hallinen myivät omistuksensa Juuri Partnersille.

Destacleanin alkuperäinen yrittäjäkaksikko Matti Hallinen ja Reino Partanen ovat myyneet omistusosuutensa yrityksestä joulukuussa 2020. Matti Hallinen on ollut yrityksen toiminnassa mukana sen syntyhetkestä lähtien, vuodesta 1998. Mistä kaikki lähti ja mitä mahtuukaan matkan varrelle näihin reiluun 20 vuoteen?

Kaikki alkoi Keuruulta vuonna 1998. Matti Hallisella oli jätehuolto- ja kuljetusliike, Keuruu Trans Oy, jonka välittömässä läheisyydessä sijaitsi lastulevy- ja vaneritehdas. Hallisen yritys tarjosi kuljetuspalvelua, joka vei tehtaalla syntyneen puujätteen pois. Tuolloin jätteen sijoitukselle ainoa vaihtoehto oli kaatopaikka. Työtä riitti ja samalla kaatopaikalle viedyn puujätteen määrä hirvitti Hallista. Oliko tämä todella ainoa vaihtoehto? Miksi puujätettä ei hyödynnetä mitenkään ja käytetä esimerkiksi lämmitykseen? Olisiko mahdollista kääntää pakolliset kaatopaikkamaksut tulovirraksi. Siitä ajatuksesta syntyi liikeidea, johon myös Destacleanin juuret juontavat.

Hallinen päätti hankkia puumurskaimen maailmalta, sillä Suomessa ei ollut lainkaan jälleenmyyjää. 40 tonnia painava kone hankittiin Ruotsista hintalapulla miljoona kaksisataatuhatta markkaa. Hallisen yritys alkoi käsitellä puujätettä uudella upealla koneella ja myi puumursketta energialaitoksille. Hallinen huomasi nopeasti, että Keuruun tehtaan jätemäärä ei riittänyt kattamaan isoa investointia. Hän alkoi pohtia isompaa ratkaisua koneen maksamiselle, eli mistä löytää lisää työstettävää. Hän oletti pääkaupunkiseudulla syntyvän varmasti paljon puujätettä ja niinpä Hallinen otti yhteyttä entiseen työnantajaansa, Veijo Heikuraan, HT Maanrakennuksen omistajaan.

– Nosta kone kyytiin ja käännä nokka kohti Tuusulan Kelatietä. Aletaan työstämään sitä puumursketta tässä meidän tontilla, kertoo Hallinen Heikuran sanoneen.

Näin tehtiin ja päätös oli kannattava, sillä vastaavia koneita oli vain muutama Suomessa. HT Maanrakennus vastaanotti sekä puujätteen että “kaatopaikkamaksut” ja teki puumursketta. Työtä riitti ja konetta kuljetettiin vaneritehtaille, sahoille ja jätteenkäsittelyalueille puolen valtakunnan alueella, Hangosta Kalajoelle. Useiden tehtaiden yhteydessä oli lämpölaitos, jossa puumurske hyödynnettiin ja osan Hallinen myi energialaitoksille.

 

Vuonna 2001 perustettiin Destamatic Oy ja mukaan tuli Reino Partanen, jonka Hallinen tunsi entuudestaan yhteistyökuvioiden kautta entisen työnantajansa HT Maanrakennuksen kautta. Liiketoimintaa kehitettiin kokonaisvaltaisesti ja se kasvoi merkittävästi. Hallinen ja Partanen omistivat yhtiön kahteen pekkaan.

Vuonna 2007 liikevaihto oli miljoonan luokkaa ja samalla päätettiin ottaa suuri harppaus ja hankkia sähkökäyttöinen murskauslinjasto Saksasta. Kone maksoi liikevaihdon verran, miljoona euroa. Siinä oli sähköllä toimivat murskauslinjastot, magneetti ja pyörrevirtaerotin. Uuden koneen myötä puujätteen seulonta ja raudan erotus helpottui ja palakoosta saatiin tasaisempaa.

Vuonna 2008 Keuruun tehtaat ajettiin alas ja Hallinen myi pois Keuruu Trans Oy yhtiönsä, jonka kautta hän oli tehnyt töitä Destamaticille.

Vuonna 2009 Hallinen aloitti aluejohtajana työsuhteessa Destamaticilla tehden energia-, metsä- ja kierrätyspuuhankintaa Keuruun lämpövoimalan alueella, jonne hänellä oli edelleen hyvät yhteydet. Tähän mennessä oltiin otettu vain puuta vastaan, mutta nyt aloitettiin myös sekalaisen rakennusjätteen vastaanotto.

Vuonna 2012 päätettiin luopua metsästä kerättävästä puusta kokonaan, jonka myötä Keuruun liiketoiminta myytiin ja Hallinen siirtyi Destamaticin toimitusjohtajaksi.

Vuonna 2014 Destamatic kasvoi valtavasti; hankittiin Kyläsaaren kierrätysasema ja Hyvinkään betonitehdas, jossa kehitettiin puukivi-tuote; tehtiin puumurskeesta puukiveä, jota käytettiin mm. piharakennuksessa pihakivinä. Betoniliiketoiminta myytiin myöhemmin pois.

– Jätteen lajittelu on kehittynyt vuosien saatossa ja sen myötä myös puunmurskaus on parantunut. Ennen jätekasoissa oli mukana paljon rautaa ja kiveä, jotka aiheuttivat mm. koneisiin vaurioita, mutta nyt prosessit ovat ammattimaisempia ja laatu tasaisempaa, kertoo Hallinen.

Samana vuonna 2014 Hallinen siirtyi palvelumyyntiin ja toimitusjohtajaksi tuli Jyrki Uurtio.

– Haastavana ja isona virstanpylväänä on mieleen jäänyt vuosi 2015, jolloin saatiin EOW – End Of Waste -sertifikaatti ensimmäisenä Suomessa. Se on todistus siitä, että jäte ei sisällä ympäristölle eikä ihmisille haitallisia aineita. Hakuprosessi oli erittäin pitkä ja hankala, vaikka kyseessä oli niinkin puhdas aine, kuin puu. Kun saatu sertifikaatti oli julkinen, saimme onnittelusoittoja isoilta toimijoilta ja jopa kilpailijoilta, kertoo Hallinen.

Vuonna 2017 kuvioihin tuli pääomasijoittaja Juuri Partners, jolle sekä Hallinen että Partanen myivät osan osakkeistaan.

Vuonna 2019 kasvu jatkui valtavin askelin. Avattiin kaksi uutta Destaclean toimipistettä, Espoon ja Tampereen kierrätysasemat sekä perustettiin rakennus-, purku- ja teollisuuden jätteiden kierrätykseen tytäryhtiö Tehokierto Oy yhdessä Kiertokapulan kanssa.

Vuonna 2020 joulukuussa Hallinen ja Partanen myivät loputkin osakkeistaan ja päättivät työnsä Destacleanin, entisen Destamaticin, parissa.

– Destaclean jää hyviin käsiin. Yhtiöllä on erittäin ammattitaitoinen johto, jonka ansiosta sillä on hyvät edellytykset kehitykseen nyt ja aina tulevaisuudessa. Kiitokset kaikille kollegoille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille tästä mielenkiintoisesta ja antoisasta matkasta. On ollut ilo työskennellä kanssanne.

Hallinen on avoin tulevaisuuden suhteen, mutta päättää pitää alkuun ansaitun hengähdystauon.

– Vaikka varsinaiset kiireet loppuvat nyt, niin tekemistä riittää takuuvarmasti. Olen osakkaana ja hallituksen puheenjohtajana keuruulaisessa hydrauliikkatarvikeliikkeessä ja hoidan pientä metsäkappaletta sekä aion viettää aikaa vuoden ikäisen lapsenlapseni kanssa ja nauttia hänen kasvun kehityksen seuraamisesta.